Mitä minulle kuuluu?



Moikka moi pitkästä aikaa! Olen ollut nyt tosi tosi kauan poissa blogista. Poissolon syistä haluan kertoa teille, mitä minulle on tapahtunut poissaoloni aikana tai itseasiassa taukoni aikana.
Elikkäs kuuden kuukauden aikana on tapahtunut vaikka mitä, kuten tapasin joulukuussa elämänkumppanini, eli hänen kanssaan olen vettänyt paljon aikaa ja tutustuttu toisiimme. Hänestä opin päivä päivältä uusia asioita. Kesäkuun 17. päivä tulee meille jo 6kk täyteen 😊.
Olemme myös tämän toukokuun puolivälissä muutettu yhteen asumaan ja siitä olen tosi onnellinen.
Kaikki ottivat elämänkumppanini avoimesti vastaan ja ovat onnellisia minun puolestani.
Ja tämän vuoden kohokohta yhteen muuton lisäksi oli Enrique Iglesiasin keikka Helsingin Hartwall Arenalla serkkuni kanssa!! Olen Fanittanut Enrique Iglesiasta about 5-vuotta ja olin siitä kokemuksesta tosi onnellinen. Taukoni aikana on myös ollut kouluhommissa kiireitä, kuten viimeset työssäoppimisen jaksot. Onneksi nyt ei tarvitse stressata koulusta enää ollenkaan, se on ohi nyt ja valmistujaiset on tulossa 1.6. siitä päivästä tulee ikimuistoinen erityisesti minulle.
Myös tauon syynä on se, kun en ole keksinyt mistä aiheista tänne kirjoittaisin. Mutta nyt minulla on muutamia ideoita mistä aion kirjoittaa aikanaan. Tässä postauksessa kerroin nyt vain olennaiset tapahtumat, mitä oli tapahtunut taukoni aikana, joten ei mitenkään kummonen postaus tällä kertaa.


Kommentit

Suositut tekstit